Täytyy myöntää hippasen jännitti miten se arki alkaa. Miekkoseni palasi työn ääreen lomien jälkeen ja nyt sitten pitäisi pärjäillä kotona vauhdikkaan kaksivuotiaan ja pikkariikkisen vauvan kanssa, KaAoS mietin.. eihän siitä voi muutakaan seurata. Varastin hiukan lisää aikaa ja lähdettiin junalla mummilaan viikoksi, vähän vielä lykättiin sitä väistämätöntä arkea. No mutta nyt se on täällä, se arki nimittäin. Mies läks töihin ja jäin kotiin pää täynnä asioita mitä pitää hoitaa (siis muista antaa lapsille ruokaa, muista kantaa potta keskelle olohuonetta, muista viedä lapset ulos, muista pestä hampaat, ei niin kovin vaikeita asioita...) Kolmatta päivää nyt tätä niin pelkäämääni arkea takana ja voi miten sitä onkin touhuttu! Lapset on saaneet ruokansa ja vaatteet ja ulkoiltu on. Reissutavarat on löytäneet paikkansa, on kyläilty, on viety nukkea lääkäriin, on hoidettu parvekepuutarhaa, on keitelty ja purkitettu hilloja ja marmeladia.
Se on niin ihanaa kun jokin arkipäiväinen asia saa yhtäkkiä palaamaan kaukaiseen hetkeen. Se miltä jokin näyttää, kuulostaa, tuntuu, tuoksuu tuo mieleen jo ehkä unohdetun asian. Hilloja keitellessä muistin miten se sama ihana tuoksu kuului lapsuuteeni, hymyilytti, mitäköhän omat lapseni muistelevat sitten aikuisina, luultavasti juuri niitä tärkeimpiä aivan arkipäiväisiä asioita joiden merkitystä me aikuiset ei aina muisteta. Niistä arkipäiväisistä asioista ne rakkaimmat hetket koostuvat, metsäretkistä ja eväsleivistä, yhteisistä nauruista ja itkuista, halauksista ja pienistä sanoista. Aika ihanaahan se arki onkin:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti