Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikuisten vaatteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Trikooompeluksia

 En ole alkuvuonna löytänyt oikein tietäni tietokoneen ääreen, mutta ompelukoneelle olen hipsinyt sitäkin useammin:D










Kaikkea en ole kerennyt kuvatakaan ennen käyttöönottoa, mutta aikalailla perusvaatteita tullut tehtyä. Ylimmät mekot ovat itselleni Ruskamekko kaavalla. Oli ihana pakko tilata Pikkupiltistä tuo Ruskamekon kaava kun sitä niin niin monet kehuivat ja oikeassa olivat! Ruskamekko on ehdoton suosikki kotona ja töissä:)

lauantai 9. elokuuta 2014

Kalamies ja kirppulöytöjä!



Kalamiekkoselleni saksin kesäpaidan helteille vanhan paidan mukaan. Samasta kankaasta piti tehdä pikkuväellekin hellevaatteet mutta aika loppui kesken.


Aatelkaa minua onnekasta, minulle järkättiin mökkireissulla ihan oma kirppispäivä! Niin ne minua ajelutti pisin pitäjiä kirpulta kirpulle!! Voi minua onnekasta!, KIITOS <3




Arvatkaa olenko haaveillut tuomosesta Bambista? Olen! Ostoksiin ei montaa euroa huvennut ja hymy taisi levitä korviin saakka :)



Erityismainostus Iisveden asemalla sijaitsevalle Puusepän entisöinti pajalle ja kirpputorille. Mikäli sielläpäin liikuskelet poikkea ihmeessä!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Perhosmekko

Oijoijoi ei tätä uutta konetta malta kaappiin laittaa lainkaan! Vanhassa koneessa paininjalan puristusta ei saanut säädettyä ja se venytti trikoota rumasti, ei sillä viittiny itelleenkään trikoista ommella kun tuli niin aaltoilevaa ja tirkoot vaan veny ja paukku.. mutta entäs ny!! Nyt kelpaa huristaa:) 




Aivan ihanasta perhostrikoosta ompelin kesämekon uusimman SuuriKäsityö lehden Paola Suhosen ohjeella (jätin vaan hörhelön pois). Oi että olen innoissani, vihdoin voin huristella itsellenikin mekkoja kaikista ihanista trikoista joita on esimerkiksi Majapuun, Verson puodin ja Pehemiän nettikaupat pullollaan :) Oli muuten ihan mielettömästi ihania ohjeita uusimmassa SuuriKäsityö lehdessä, Suosittelen isolla S:llä :)