maanantai 31. joulukuuta 2012

Jäälyhty

Kirpeän purevat pakkaset innostivat tekemään porukalla useampiakin jäälyhtyjä. Jäälyhtyihin sujautettu mukaan tummanpunaisia tulppaaneja.



sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Piparkakkutytön mekko

Ihana joulu on nyt jo takanapäin, mutta kaiken touhun ja näperteklyn keskellä en kerennyt laittaa tänne oikeastaan mitään. Nooooh mutta voi kai sitä tällai jälkikäteenkin! Pikku saparopäälle tein jouluksi vielä piparkakkumekon, tälle pienelle piparkakun nakertajalle se tuntui jotenkin niin sopivalta asulta. Vaikka toinenkin joulumekko oli kyllä jo..mutta onneksi pitkinä pyhinä kerkeää käyttää montaa mekkoa :)


Mekko on tehty Mekkotehtaan kaavoilla.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Avain kaulassa

Näitä aarteita riittä mammani kätköissä! Viimeksi sain pussillisen kauniita vanhoja avaimia, jotka eivät sovi mihinkään lukkoon. Aijai isovanhempien vintit ja komerot ovatkin varmasti aina aikamoisia aarrekätköjä! Tämä kaunis pikkuavain pääsi kaulakoruun helmiverhosta purettujen helmien kaveriksi.


torstai 6. joulukuuta 2012

Tähtitaivas





SikSakSikSak pääsimpäs leikkelemään vanhoja aikakausilehtiä, jotka on sitä jo tovin odotelleet. Leikelin taittelin ja liimasin tähtiä ikkunaan Kaikkien aikojen joulu (2012) -lehden ohjeen mukaan. Näistä tuli kyllä tosi mieluisia ja tähän näpertelyyn meinasi ihan jäädä koukkuun!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulumekko

Vaikea valinta, millaisen joulumekon pikku saparopäälle tekisi, oijoijoi. Viimeisimmästä Suuri Käsityölehdestä (11-12/2012) löytyi aivan ihana essumekon malli, sellainen siis!



Valokuvatovat veljeni käsialaa ja kangas tuttua Marimekkoa.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kissojen joulukalenteri



Meillä on monta joulukalenteria, siis todella monta.. On suklaakalenteria ja yllätyskalenteria ja namikalenteria ja ties mitä :) Niin ja tottakai kisuillekin täytyy olla oma kalenteri täynnä herkkuja! Päällystin erilaisia tulitikkuaskeja värikkäillä papereilla ja painoin niihin päivien numerot. Lopuksi kaikki tulitikkuaskin pujotettiin letkaan pitkään rautalankaan. Kurrrrnauskis ja kissamaisen hyvää joulua!



tiistai 20. marraskuuta 2012

Joulun odotus alkakoon!

Viime vuonna minusta putkahti esiin varsinainen jouluihminen. Varmastikin siksi että olin kotona pikkariikkisen nyytin kanssa. Oli ihanaa laittaa joulua, vaikka ehkä vähempikin olisi riittänyt. Sama näyttää toistuvan tänä vuonna, kun huomaan miettiväni onkohan vielä liian aikaista ripustaa valoja ja vaihtaa vähän jouluisempia koristeita.. Itseni tuntien, kun aloitan en osaa lopettaa :) Nyt se siis alkoi joulun odotus, saparopään huoneeseen ripustin punaiset Vallilan verhot, niin ja parvekkeelle valot, ja leivottiin saparopään kanssa pipareita ja tehtiin joulukortteja, hups niin se mopo jo alkaa karata, mutta karatkoon :D



maanantai 19. marraskuuta 2012

perjantai 16. marraskuuta 2012

pikkariikkinen kravatti

Juu-u niin se aika kulkee. Ihana kummipoikani täytti jo puoli vuotta! Tässä kravatti pikkumiehelle ja rutkasti onnea!!!!!


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kynttilänjalka

Ihastuin kun näin aikoinaan (muistaakaseni 101 ideaa) lehdessä, jonkun värkkäämän kynttilänjalan muovieläimistä. Pihistin pikku saparopään muovieläin kasasta muutaman eläimen, kiinnitin pikaliimalla kierrätyskeskuksesta löytyneeseen kynttilänjalkaan, suihkautin pariin otteeseen mustalla spraymaalilla ja valmista tuli. Hyvää kuvaa en meinannut saada tästä millään , niin ja no tässä nyt paras kuva jonka sain..



sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kirpeä syysviikonloppu

Syksyinen kirpeä viikonloppu takana. Saparopäämme läks mummolaan viikonloppureissulle,hui kun se onkin jo iso tyttö. Tylleröinen innoissaan vilkuttaa ja lähettää lentosuukkoja lähtiessään mamman kainalossa kohti autoa. Äiti vilkuttaa nauraa lähettää lentosuukkoja ja pidättää itkua. Ovi menee kiinni ja voi sitä itkua. Niin se vaan on että se itku aina tirahtaa. Viikonloppu sujahti ikävöinnistä huolimatta kuitenkin nopiaan, kun puuhailua riitti. Viikonloppuun mahtui ystäviä, yksi epäonninen leivona yritys ja sain myös jatkettua muutamaa neulontaprojektia ja aloitettua yhden uuden. Ennen minua stressasi ja ahdisti keskeneräiset työt, nykyään nautin siitä että minulla on monta ihanaa projektia ja voin fiiliksen mukaan hypätä aina niistä johonkin! Surautin myös kauppakassin muovikassin kaavoilla (ohjeen nappasin täältä) ja kassi saikin täytettä heti kirpparireissulla, yllättävän paljon sinne mahtuikin :)




Kaapissani makasi kaksi vanhaa rakasta hamettani. Toinen vyötäröltä niin pieni etten edes kuvittele siihen koskaan mahtuvani, sekä farkkuhame joka on tuntunut liian lyhkäiseltä jo useamman vuoden. Nyt näistä kahdesta vanhasta rakkaasta hamosesta tuli yksi uusi varmastikin tuleva suosikki hameeni!! Idean sain kirjasta Olipa kerran housunpuntti.




Päiväunien jälkeen pikku Saparopää tuli posket punnaisina innosta hihkuen kotiin isovanhempien kanssa. Kaikilla oli takanaan ihana viikonloppu. Ihanaa olla nyt kotona yhdessä, silittää unisen Saparopään tukkaa ja kuunnella sen unta.
 <3



 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kauluspaidasta hameeksi

Viikonloppuna sain kassillisen isäni vanhoja kauluspaitoja "josko näistä jotakin haluaisit tehdä". Voi kyllä! Se tunne kun heti kankaan nähdessään tietää mitä siitä haluaa tehdä, nyt tuli se tunne. Ohje on kirjasta Olipa kerran housunpuntti. Niin siis tää hamehan on vielä Saparopäälle liian iso,ainakin muutaman vuoden....





Taakse ratkoin paidasta vielä rintataskun takataskuksi. (Pitäisiköhän joskus silittää ennen kuvan ottamista,hehh)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Love Cookiet

Onnea ihanalle kihlaparille! On se aina niin ihanaa kun kaksi niin kovin ihanaa tärkeää ihmistä on onnellisia toistensa kanssa. Purkissa on ainekset supersuklaakekseihin,nams, joukkoon lisätään vain vaahdotettu fariinisokeri-voiseos ja kaksi kananmunaa. Näitä keksejä voi sitten napostella kahdestaan peiton alla lämpimässä <3



torstai 13. syyskuuta 2012

eikö sämpylää voi syödä pillillä?

Pienen ihmisen kanssa maailma on täynnä kysymyksiä, vaikkei sanoja vielä löydykään. On kummallista miten smoothieta voi imeskellä pillillä posket lommolla, mutta sämpylä ei hievahdakaan vaikka kuinka pillillä tökkii. Vaikka välillä laskenkin sataan ja sataan ja sataan mielessäni on uskomatonta miten pienen pieni tyttö niin tosi usein saa huomaamaan kuinka onnellinen onkaan ja kuinka aikuisten kiireessä meiltä jää niin monia kauniita ja jännittäviä asioita huomaamatta.


 Sohvapöydän kannessa on pieni rako, johon pitää tunkea jokainen pinni jonka löytää.. Tämän jälkeen on hyvä viedä kaikki lelut istumaan kissan ruoka- ja vesikuppiin,nam. Ai mitä sanoit äitikulta?






tiistai 11. syyskuuta 2012

Kangas jonka mieheni valitsi?!

Voi älkää ymmärtäkö väärin, kangas on oikein mieleistä ja hauskaa. Mutta siis se että olimme yhdessä kangaskaupassa ja ilman vaatimuksia kyllä mieheni osti tämän kankaan..Nii-in! Jotakin hohdokkaampaa hän varmasti toivoi että siitä olisi syntynyt, no mutta. Keittiöpyyhkeitä, niitä tarvittiin ja kangas oli passelia. Vanhoilla pitseillä höystettyinä valmista tuli!




torstai 6. syyskuuta 2012

neuvolakortin kannet

No nyt on kummaa. Pikku leidi on alkanut nukkumaan niin pitkät unoset päivällä että sitähän kerkeää hakemaan Singerin kaapista ja surauttamaan vaikka ja mitä! (no nyt kun näin kirjoitan niin varmasti loppuu ne pitkät päikkärit..) Blogista Villapaita kiehuu löytyi kovin näppärät ohjeet kuvilla neuvolakortin kansiin. Ja tämmöset niistä tuli:)


Kankaan olen saanut isovanhemmiltani, jotka taas olivat saaneet sen vuosiavuosiavuosia sitten alivuokralaiseltaan joka oli Finlaysonilla luultavimmin opiskelijana(?) Tätä pientä kankaanpalaa sitten olen vaalinut kuin suurinta aarrettani. Nyt on komiat kannet saparopäälle ja tietysti kummipojalle!


makoisat unet jatkuu <3

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

pinnityyny

Vihdoin sain sen, mekkotehtaan kirjan!!! Heti äkkiä nopeaan piti jotakin siitä tehdä, joten hurauttelin pinnityynyn. Johan se pikku saparopää on sen parissa touhunnu :) En malta odottaa mitä ihanasta kirjasta seuraavaksi tekisikään!



tiistai 4. syyskuuta 2012

lamppu

Noniin taas se unohtu, elikkä se "ennen tuunailua kuva". Hmh. No mutta tämä lamppuvanhus nousi uuteen elämään mökin kätköistä. Metallikehikko oli musta paikkapaikoin vähän ruostunut ja varjostin oliivinvihreää juuttikangasta. Heti lampun nähdessäni tiesin että se sopisi saparopään huoneeseen. Metallikehikon spraymaalasin puhdistuksen jälkeen violetiksi/aniliininpunaiseksi. Varjostimen päällystin pallokankaankaitaleella. Täytyy miettiä mitä kaikkea tähän voikaan pisin vuotta ripustella:)


maanantai 3. syyskuuta 2012

lorupussi

Oi sitä onnea kun pikkutyttönä sai olla juhlasankari! Meidän pikku saparopää ei nyt niin lahjojen perään vielä ole, mutta onnittelulaulu saa suupielet korviin! Tänään siis vietettiin ensimmäistä nimipäivää, kalenterista kun saparopään nimeä ei löydy niin vietetään sitä nimiäispäivänä. Ajatella siitäkin on vierähtänyt jo vuosi kun saparopää sai nimen. Voi tätä ajankulua.. 
Nimipäivälahjaksi tein pikku saparopäälle lorupussin tilkuista ja nauhojenpätkistä. Tämmönen siitä sitten tuli:)


Onnittelukortteja Saparopää myös rakastaa ja lorupussista tuli heti kultaakin kalliimpien onnittelukorttien aarrepussi!


tiistai 14. elokuuta 2012

Onnittelukortti häihin

  On ihanaa päästä jakamaan rakkaiden kanssa heidän tärkeää päiväänsä! Pääsimme todistamaan ystäviemme kauniita häitä joista ei naurua ja iloa puuttunut. Tattista kiitos ja kumarrus vielä!!


Ääriviiva hääpukutarrat löytyivät Sinellistä ja rautalakojen päässä töröttävät paperiruusut Tiimarista ja ei muuta kuin liimaamaan leikkaamaan ja ruusuja pujottelemaan.

Itse en ole mikään runoilija joten etsin sopivaa runoa netin syövereistä. Kauniita herkkiä värssyjä löytyy pilvin pimein, mutta luulen että hääpari olisi pissanut housuihinsa kun olisivat nauraa kikattaneet moista. Vihdoin löysin hauskan runon, joka meni näin:

Kun auringon alla puhkeaa onni,
kun lehmänsä löytää muhkea sonni,
kun kaislikon hauesta hauki saa parin
ja kukkoa kosii se kanoista arin

Niin mikseivät sitten sika ja sika
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!

Niin kuu etsii maata, niin suu etsii suuta
niin kyyhkyset yhteistä nukkumapuuta,
kun peittojen alla on pehmoista kaksin
ja kahdelle yö ryhtyy suojelijaksi

Niin mikseivät sitten sika ja sika
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!

-Ilpo Tiihonen-

maanantai 30. heinäkuuta 2012

hurrrjan hyvä linssikatike

Ehdoton suosikkini ikinä on linssikastike, ja onhan se ohje pakko tänne näpyttää!

pari pikkuista sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
1rkl öljyä sipuleiden kuullotukseen
2,5dl vettä
2dl punaisia linssejä
pikku tölkki ananasta
1tölkki kookosmaitoa
1tölkki tomaattimurskaa
1tl currytahnaa
1/2tl kanelia
1/2tl kaardemummaa
1rkl garam masalaa
2,5dl turkkilaista jogurttia


Kullota sipuli ja valkosipuli öljyssä johon on lisätty currytahna

Lisää vesi, punaiset linssit (hyvin huuhdottuina),ananaspalat, kookosmaito, tomaattimurska ja mausteet

Anna kiehua n.15minuuttia

Lisää turkkilainen jogurtti ja anna vielä kiehahtaa

Ei muuta kuin herkuttelemaan:)


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

tuoli, jakkara, rahi, mikä tää nyt on




Meidän talossa joku fiksu on joskus oivaltanut pistää taloyhtiön roskakatokseen erillisen suuren hyllyn "minä en tätä tarvitse, olehyvä". Siellä on ollut kaikkea pannunalusen ja jääpalakoneen väliltä. No mutta tuolin "luuranko" ilman pehmukkeita ja kankaita löysi ripeästi tiensä meille. Yhtä ripeästi sitä ei kuntoon kyllä saatu... Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, sillä nyt tuoli komeilee olohuoneessa ja on noussut kissojen suosikkipaikaksi!! Kankaan olen ostanut muutamalla roposella kirpparilta ja superlon on vanhasta kunnon etolasta. Ai kun mä tykkään:)




lauantai 21. heinäkuuta 2012

lusikkakoruja



Minä <3 lusikkakorut.

 


Vasemmalla olevaan koruun taivutin varren lenkiksi vasaran ja pihtien avulla, koristeeksi liimasin ääriviivatarran ja kimalleliimalla tein muutaman "timangin",tämän korun koristeluun innostus täältä, kliks. Keskimmäiseen koruun porasin ensin pienen reiän helyä varten, sitten taivutin varren kuten edellisessäkin. Helyn kiinnitin pienellä palalla rautalankaa jonka suljin kääntöpuolelle lukitushelmellä. Oikeanpuoleisen korun tein kuten keskimmäisenkin.


perjantai 20. heinäkuuta 2012

pehmopallo



Olen noin sata kertaa miettinyt että haluan kokeilla tämän pallon tekoa. No nyt koitin eikä ollutkaan vaikeaa niin kuin luulin! Jotenkin minun oli todella vaikea hahmoittaa miten tämä pallo kasataan. Miten se menikään että "ei kysyvä tieltä eksy" eli kannattaa lukea ohjeet niin voi yllättyä miten yksinkertaisesta ompeluksesta onkaan kyse.. Malli on siis Marimekon kirjasta surrur. Pallon sisään sujautin vielä muutaman kulkusen, kyllä nyt kelpaa pelata vintiön kanssa palloa, tai siis kieritellä palloa:)




torstai 19. heinäkuuta 2012

leikkipuku

Tarkoitus oli lähteä viime viikonloppuna mansikkakarnevaaleille,mutta sairasteluiden vuoksi parkkeerattiinkin kotisohvalle. No mutta jokatapauksessa olin karnevaaleista innoissani ehtinyt surauttaa mansikkaisen leikkipuvun saparopäälle. Kaavat Ottobre 3/2012 Cuckoo leikkipuku.



muumisorminuket on niin pop, varsinkin kun osaa jo ihan itte laittaa omaan sormeen!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Saparopään 1-vuotis kinkerit



"Nauti nyt raskaanaoloajasta, nosta jalat kohti kattoa, herkuttele, käy ravintolassa syömässä jne, sitten kun lapsi syntyy ei moiselle ole aikaa" ja tein päinvastroin, pesin vauvanvaatteita uudelleen ja uudelleen koska pikkariikkisiä vaippoja ja pöksyjä oli niin ihana ripustaa narulle, kävellä puhisin peltoa ympäri lasketun ajan ollessa käsillä jos pikkanen innostuisi putkahtamaan maailmaan, elokuvissa ei tullut kauheasti käytyä, ettei tarvi hypätä kokoajan vessassa häiriten muita.. "Ensimmäinen vuosi hujahtaa niin ettet enää muista koska lapsesi oppi mitäkin" ja pyh tottakai minä muistan minä päivänä ensimmäinen hammas puhkesi, milloin pikkutoukka kääntyi vatsalleen, kuka äiti ei näitä voi muistaa.Tosiasiassa minun pitää tarkistaa parin viikon takaisetkin asiat vauvakirjasta jota onneksi aloin kirjoittamaan.

Vuosi sitten sain kainalooni pienen tuhisevan nyytin, joka käänsi maat ja taivaat elämässämme ylösalaisin. "Elämänne, ajatuksenne eivät koskaan ole kuin ennen, kun saatte vauvan ensi kertaa syliinne" totta tuokin klisee. Päivääkään en vaihtaisi. Niin pieni ihminen joka on opettanut meille niin paljon. Ihana pieni rakas saparopää, ONNEA!!!

mekko on ottobre 3/2012 kokeishi doll meko

Selailin netistä synttärikakkuja, löytyi jos jonkinmoista. Loppujen lopuksi mansikkakakku vei kuitenkin voiton, onhan ne mansikat nyt kuitenkin parhaimmillaan ja saparopää rakastaa mansikoita ja mustikoita. Ensi viikon mansikkakarnevaalit here we come!

kakussa täytteenä banaania, mangopilttiä,kermarahka vaahtoa
Tarjolla oli myös rusinaskonsseja, perunapiiraita, munariisipasteijoita ja yllinkyllin hedelmiä. Kaikki juhlaherkkujen ohjeet otin kirjasta luomuruokaa lapselle. Tää kirja on muutenkin ollut niin pelastus ihmiselle , joka rakastaa kokkailua kun on resepti :) Kirja on myös niin ihanasti kuvitettu että kaikkia reseptejä on pakko koittaa! Nämä ruuat maistuvat niin saparopäälle kuin äidille ja isällekin.

Hauskojen kinkereiden jälkeen on ihana pötköttää varpaat kohti kattoa ja lukea uutta satukirjaa <3

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Muistitaulu tarjoittimesta

Minulla on nippu vanhoja tarjottimia, jotka sain mammaltani kirpparille vietäväksi. Niin no sehän menee niin että mammani ja äitini keräävät nurkistaan tarpeetonta, että voin sitten viedä mennessäni kirpparille.. Niin ja sitten minä en kuitenkaan raaski puoliakaan viedä sinne kirpparille. Usein myös kannan näitä tavaroita takaisin mammalleni ja vanhemmilleni tuunailtuina. Näin kävi tällekin tarjoittimelle, joka aloitti matkansa kirpparille mammani komerosta, peittyi veljeni vanhoihin nuotteihin ja ruususervetteihin. Päälle vielä kangastilkuista näpertelemiäni ruusumagneetteja tadaaa ja sitten kiikutin sen takaisin mammalleni! Ympäri mennään yhteen tullaan.

Tarjoittimen taakse kiinnitin kuumaliimalla säilykepurkin vetolenkin kiinnityskoukuksi.




Mustat kukat tehty organzasta, ohjeen kukkiin löydät esim. täältä
  
Samoja ruusuja joita askartelin häähiussolkeeni.

Servetit kiinntetty kirkkaalla saunasuojalla! Tällä vinkillä olen säästänyt jo piiitkän pennin kun ei ole tarvinnut ostella kalliita decoupage lakkoja. Lakkasin itseasiassa koko tarjoittimen lopuksi saunasuojalla.



perjantai 8. kesäkuuta 2012

pikkariikkisiä paitoja ja myssyjä



Olen tavannut maailman hurmaavimman pikkupojan! Voi sitä ihanaa pikkasta suloista, pikkumiehen pitää vielä tovi kasvaa hyvässä hoidossa keskolassa ja kuulin että sinne oikein mielellään otetaan vastaan hurmureille vaatteita, kaupoista kun niin pikkasille ei sopivia löydy. Tällaisia surauttelin, toiveena oli että ne olisi mahdollisimman helppo pukea. Neuloin ja ompelin myös muutaman myssyn. Kaikki ompelukset on käännettäviä, eli voi sitten jokainen äiti ja isä valita omasta mielestään kivamman puolen. Halauksia kaikille pikkasille ja vielä erityis paijauksia, ihanalle pikkuhurmurille <3

 


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Saparopään morsiusneitomekko

Vanha ja kaunis kiertoon. Olin tosi innoissani kun sain äitini vanhan hääpuvun käyttöön, kun ystäväni alkoi suunnitella hääpukuani. Puku olikin minulle kaksinverroin rakkaampi, kun sillä oli oma tarina jo kerrottavanaan. Kangas tuli käytettyä aikalailla senttisentiltä hääpukuuni, mutta pienen palan sain nipistettyä pikku saparopääni morsiusneidon mekkoon. Vanha hääpukukangas on kaunista ja herkkää kuin ensimmäiset kesäpäivät, siinä on valkoisella pohjalla sinne tänne siroteltuina kieloja. Yläosa on äitini vanhasta häpuvusta ja alaosa samaa kangasta kuin minunkin hääpukuni alaosa. Fiksuna tyttönä napsin kuvat mekosta vasta häiden jälkeen kun puvulla oli jo useampi likaläikkä, joten hirmu lähikuvia en viitsinyt tänne laittaa :)