sunnuntai 13. toukokuuta 2012

 Pikkufocacciat ja kaura-suklaa cookiet, 
Hyvät eväät = onnistunut kirppispäivä

 
 
Ehdottomasti olen sitä mieltä, että tyhjällä vatsalla ei tule muuta kuin kiukkua ja hammasten kiristystä. Joten erinomaisen kirppispäivän takaa hyvät eväät:) (Ehdotomasti myös hyvä syy herkutella!!) Eiliselle kirpparille leivoin meille eväiksi pikkufocaccioita (kirjoitetaankohan se noin..) ja kaura-suklaa cookieita. Herkkujen ohjeet olen jostakin lehdestä joskus saksinut, veikkaukseni on pirkkalehti:)

(Focaccioiden alla Marimekon siirtolapuutarhalautanen, saatiin näitä ihanuuksia häälahjaksi)

Pikku focacciat


tuoretta rosmariinia hienonnettuna/kuivattua

250g kirsikkatomatteja

oliiveja, itse käytin vakosipulitäytteisiä, nam..

oliiviöljyä

sormisuolaa


Valmista pizzataikina valitsemasi ohjeen mukaan. Anna taikinan hetki levätä ja pyörittele siitä sen jälkeen kuusi palloa, jotka taputtelet litteiksi ympyröiksi. Kohota liinan alla n 15min.
 
 
Halkaise tomaatit. Painele leipäsiin kuopat joihin painat tomaatinpuolikkaat leikkuupinta alaspäin.
 
Painele leipäsiin muutama oliivi. Voitele leipäset oliiviöljyllä ja ripottele pinnalle rosmariinia. Paista 225asteessa 13minuuttia. Päälle voit ripotella sormisuolaa tms.




Kaura-Suklaa Cookiet

100g tummaa suklaata

50g cashewpähkinöitä

2dl vehnäjauhoja

2dl kaurahiutaleita

1tl vaniljasokeria

1tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

100g voita

1dl fariinisokeria

1 kananmuna


Rauhi suklaa ja cashewpähkinät karkeaksi rouheeksi. Sekoita kuivat aineet ja suklaa-cashewpähkinärouhe.

Vaahdota pehmeä rasva ja fariinisokeri. Lisää kananmuna ja lopuksi kuivat aineet, sekoita taikina tasaiseksi.

muotoile taikinasta pitkä tanko, josta leikkaat n 1cm paksuisia paloja. Nostele palat pellille ja voit hiukkasen muotoilla keksinmuotoon. Paista 175asteessa keskitasolla n. 12 minuuttia. Anna jäähtyä ja kovettua pellillä.


Ja sitten vaan herkuttelemaan!

Ei kommentteja: