keskiviikko 17. joulukuuta 2014

joulunodotusta

No oho, on joulutouhut vieneet minut. Mutta nyt piipahdan hetkeksi ompeluksilta ja askarteluilta koneen ääreen. Kaikenmoista on puuhattu, mutta lepäilköön touhut paketeissaan jouluun saakka:)


Ihanaa tämä joulunodotus. Meillä siihen kuuluu monta mukillista kuumaa glögiä, pipareita on paistettu noin 359 kertaa, paljon salapuuhailuja ompelukooneen hurinassa, joululauluja, kynttilöitä kaikkea kerrassaan ihanaa! Kotikin tuli koristeltua ohimennen hileillä kun Saparopää ja Pikku-Ukko käyttivät askarteluihinsa yhtensä kolme putkiloa hilettä... nooo nyt on näyttävät joulukuuset!



Pienen jouluasetelman kokosin äidiltä saamaani suureen lasipurkkiin ja piparkakkupiilona on ihana sydänpurnukka (kierrätyskeskuksesta tietenniin). Hassujuttu mutta tykkään äänestä joka kuuluu kun tuommoisen purnukan sulkee, tiiättekö? juuri sellainen ääni kuuluukin kuulua piparkakkujemmasta <3



Saparopäälle hurautin mekon pikkujoulumenoihin joita olikin tänä vuonna monet. Niin ja oli niin ihanaa kun tämä oli saajalleen todella mieluinen, on ollut käytössä ja monenamonena päivänä. Lämmittää mieltä <3


(juu sovituskuviin ei neiti tosiaan halunnut ja tässä lahjoin hetkeksi paikalleen rusinoilla :D )



Ihanaa joulunodotusta jokaiikalle!

5 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Ihanan jouluisia kuvia!

Pizzicato kirjoitti...

Ihania joulutunnelmia myös teille <3

Mandariinimania kirjoitti...

Kivoja kuvia joulutunnelmista! Ja paita on suloinen. Hyvää joulun odotusta myös sinne :)

Unknown kirjoitti...

Ihanat Hannamaiset kuvat ja söpö sapis. Mukavaa viikonloppua rakkaat :)

HanNa kirjoitti...

Ihanaa joulunodotusta kaikille :)