maanantai 7. lokakuuta 2013

hetken tie

Olen huomannut itsessäni hassun piirteen; saatan kävelyllä yhtäkkiä hypätä tien sivuun ja ottaa talteen kauniin muotoisen tai värisen kiven, leikkipuistossa poimia taskuuni kauniin kävyn, tänään meinasimme myöhästyä neuvolasta kun pysähdyin keräämään villatakin taskut täyteen tammenterhoja, ihan vaan koska ne olivat niin silkkisen tuntuisia ja kauniita.

Helposti sitä tulee elettyä tulevassa, mihin kouluun haluaisin lasteni menevän, onkohan ensi jouluna lunta, millaiset syntymäpäiväjuhlat järjestäisin, mitäs sitten kun palaan töihin, mistä löydämme isomman asunnon kun sen aika tulee, mahdankohan löytää kirpulta ensi viikonloppuna kahvikuppia jollaisen haluaisin, ja niin edelleen ja niin edelleen. Hulinassa tämä hetki helposti lipuu ohi huomaamatta. Rakastan tulevan pohtimista, mutta olen huomannut että hetkestä nauttiminen tuo voimaa. Yllättäen huomaakin hymyilevänsä ihan itsekseen vieraiden ihmisten keskellä, aivan kuin tietäisi salaisuuden jota kukaan muu ei tiedä. Viimeaikoina olen opetellut pysähtymään ja katsomaan ympärilleni, harmaanakin päivänä voi nähdä jotakin vaikka jotakin aivan pienenpientä joka saa hymyn suupieliin. Tämään oli täydellinen syyspäivä ja luonto oli niin kauniina ettei kukaan yksinkertaisesti voisi olla hapan tällaisena päivänä <3













4 kommenttia:

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Minäkin teen noin... pienet asiat ovat niin suuria onnen hetkiä

HanNa kirjoitti...

totta:)

Elina Kristiina kirjoitti...

..on kevyt kanssas kulkea <3

HanNa kirjoitti...

..ei ikuisuus, ei vuodetkaan, ei mikään meitä erota" <3